Elina ja Antti ovat 80-luvulla syntyneitä. He ovat lapseton pariskunta, molemmat syntyneet suurissa kaupungeissa ja heidän arkensa on hektistä. Molemmat luovat uraa omalla sarallaan.
Elina on graafinen suunnittelija, jolla on silmää väreille ja muodoille. Omassa kodissaan Elina ja Antti arvostavat selkeää ja helppohoitoista parvekkeen ”perusrunkoa”, jossa on heidän tyyliin sopivat kalusteet, tekstiilit sekä kasvit. Se edustaa heille tilaa, jossa voi ladata akkuja päivän päätteeksi.
Parvekkeen tyyliä ja värimaailmaa voi helposti uudistaa tekstiileillä.
Antti on start-up yrityksen perustaja ja aloittelevan yrittäjän aika kuluu pitkälti yrityksen toiminnan käynnistämisessä ja jalansijan saamisessa markkinoilla.
Yhteiset hetket ovat nuorelle pariskunnalle arvokkaita. Illan tullen tunnelmoidaan parvekkeella ja arvostetaan kulinaarisia nautintoja.
Elina ja Antti viihtyvät matkoillaan Keski-Euroopan metropoleissa ja parveke on osaltaan saanut vaikutteita myös Keski-Euroopan maisemista. Se on helppohoitoinen, heidän näköinen ”keidas”, joka on pienellä twistillä maustettavissa vaihtuviin värimaailmoihin.
Sopivan hetken tullen Elina istahtaa parvekkeelle ja selailee sisustuslehtiä, matkavalokuvia ja visioi uusia ideoitaan. Antti luottaa Elinan varmaan makuun ja on antanutkin tälle vapaat kädet stailata parvekkeen kerta toisensa jälkeen uuteen uskoon.
Lähtökohdat:
– tilan antamat mahdollisuudet
– kohderyhmä
– trendikkyys
– helppohoitoisuus ja helposti muokattavuus
– less is more
Kohteen tiedot
Toteuttaja: ViihtyisäPiha Oy
Suunnittelija: Sarica Timberg / Piha ja puistotie
Kalusteet: Varax-Products Ab ja Puffa
Ruukut: Ambius
Kasvit: Antikaisen puutarha ja Ambius
Valaistus: Airam
Lyhdyt: Finntracon
Tekstiilit: Finntracon, Puffa, Veera Pfäffli
Parveke oli esillä Vantaan Asuntomessuilla 2015
Teksti ja hahmokuvat: Sarica Timberg/Piha ja puistotie