Aikuisen parin viihtyisä piha

”Omassa tilassa, omassa rauhassa.
Touhuten, nauttien.
Viihtyisällä pihalla.”

Kaisa ja Markku ovat palanneet juurilleen Pohjois-Karjalaan, isoissa kaupungeissa vietettyjen vuosien jälkeen. Kaisa on hoiva-alalla töissä ja hänelle käsin tekeminen on mieleistä. Markku on enemmän insinöörityyppiä ja työskenteleekin IT-alalla. Pariskunta arvostaa yhteistä vapaa-aikaa, nyt kun lapsetkin ovat omillaan ja työkuviot vakiintuneet.

Pariskunta on ostanut Karhunmäestä omakotitalon, jossa on mukavan kokoinen puistoon rajoittuva piha. Pihatyöt on juuri saatu päätökseen ja pariskunta on oikein tyytyväinen paikallisten suunnittelijoiden sekä urakoitsijoiden työn jälkeen. Pihassa on haluttu painottaa kotimaisuutta, joten lähes kaikki tuotteet ovatkin kotimaista suunnittelua ja valmistusta.

Pihasuunnitelmaan sijoiteltiin ensiksi tarvittavat piharakennukset ja sen jälkeen niitä rytmittävään suunniteltiin kulkuväylät sekä istutukset. Toiminnoista pihakeittiö oli rouvan pitkäaikainen haave. Isännästä pihaan oli ehdotonta saada sauna, vaikka kaupungissa ollaankin. Onneksi markkinoilta löytyy nykyään paljon citysaunoja. Oma poreallas tuo pihaan luksusta. Tulisijat näyttelevät tärkeää osaa pihalla, sillä isäntä haluaa grillata aidolla tulella ja rouva nauttia tulisijan ääressä tummuvasta illasta. Koska talossa on valmiina vähän säilytystilaa, päätettiin pihaan ostaa pihavarasto, jossa polttopuut ja työkalut säilyvät siistissä järjestyksessä.

Vaikka pihassa on paljon toimintoja, on niillä yhdistävä tekijänsä: oleskelu ja nauttiminen. Siksi pihanpäällysteissä on käytetty pitkäikäisiä ja helppohoitoisia materiaaleja – liuskekiveä ja kunttaa sekä monivuotisia kasveja. Juuri kasvillisuus sekä pihastailaus viimeistelevätkin pihan viihtyisäksi kesäkeitaaksi.

Kohteen tiedot
Piha oli esillä Joensuun Farmarinäyttelyssä 2.-4.7.2015
Suunnittelu: ViihtyisäPiha tiimi
Toteutus: ViihtyisäPiha yritysverkosto