Terassinvalintaopas

ViihtyisäPiha4.4.2017

Hyvän terassin salaisuus löytyy huolella tehdyistä pohjatöistä, oikeista materiaalivalinnoista ja siististä asennusjäljestä. Lähde liikkeelle terassin suunnittelusta miettien mitä toimintoja sille pitää mahtua. Suunnittele kalusteiden tilantarve, ota huomioon valaistus, korkoerot ja mahdolliset kaiteet, kulkusuunnat ja niiden turvallisuus. Huomiota kannattaa kiinnittää myös ilmansuuntiin, mihin aikaan terassille pitää paistaa aurinko. Toimivan terassin viimeistelet käyttötarkoitukseen sopivalla kalustuksella ja somistuksella.

Terassin perustaminen ja runkorakenne

Terassi voidaan perustaa ruuvipaalulle, pilareille tai laatalle, maaperästä riippuen. Perustus kannattaa tehdä kerralla vankaksi, näin terassin jatkokäyttö on helpompaa. Maakosteuden nousu puurakenteisiin tulisi pyrkiä estämään, käyttämällä esimerkiksi bitumihuopakaistaa puun ja betonin välissä. Runkorakenteissa kannattaa aina käyttää painekyllästettyä, tai muuten lahonkestävää puuta. Riittävä ilmatila terassin alla auttaa kastunutta puutavaraa kuivumaan nopeasti.  Katso tästä kuvasarja terassin rakentamisesta.

Terassilaudan lahonkestävyys

Parasta lahonkestoltaan on sydänpuu. Kaikissa puulajeissa ei ole järkevää lajitella erikseen sydänpuutavaraa lahonkestoa vaativiin kohteisiin, vaan puun säänkestoa parannetaan painekyllästämällä. Kyllästetyn puutavaran katkaisupinnassa näkyy usein selvästi pinta- ja sydänpuun ero, koska suoja-aine tunkeutuu vain puun pintasolukkoon. Runkorakenteissa käytetään A luokan kyllästettyä puutavaraa (lankut ja parrut) ja verhouslautoina AB luokan kyllästettyä puutavaraa (terassilaudat). Painekyllästetty puu on väriltään vihreää tai ruskeaa (muut värit ovat tehty pintakäsittelemällä tuote jälkikäteen).

Terassilaudan harmaantuminen ja pintakäsittely

Kaikki puumateriaalit harmaantuvat ilman pintäkäsittelyä ajan myötä. Harmaantuminen ei ole puulle haitallista, vaan se suojaa puuta sään vaikutukselta luonnollisella tavalla antamatta kuitenkaan varsinaista lahonkestoa. Harmaantumisprosessin nopeus riippuu siitä kuinka alttiina puu on sateelle ja auringon valolle. Katetulla terassilla harmaantuminen voi kestää useamman vuoden ja järven rannalla laituri voi harmaantua jo yhdessä kesässä. Myös puumateriaaleissa on eroja. Erilaisilla pintakäsittelyillä voidaan nopeuttaa puun harmaantumista, mutta painekyllästyksen veroista lahonkestoa ei pintakäsittelyllä saavuteta. Jos puun alkuperäinen väri halutaan säilyttää, vaatii pinta huoltokäsittelyä väripigmenttejä sisältävällä aineella. Käsittelytiheys vaihtelee olosuhteista ja materiaalista riippuen. Joissakin tapauksissa, käsittely on uusittava joka kesä. Parhaat neuvot, aineet ja välineet saat alan liikkeistä.

Terassimateriaalien vertailutaulukko

(näkyy valitettavasti huonosti osassa mobiililaitteissa)

Tuote Kestopuu (mänty)
Lehtikuusi TimberTech -komposiitti Accoya Kebony
Alkuperämaa  Suomi Venäjä (Siperia) Yhdysvallat (Ohio) Hollanti Norja
Hyvää Kestävä. Turvallinen. Kotimainen. Runsaasti kokovaihtoehtoja. Edullinen.

Myrkytön.

Lahonkesto luokka 3 (sama kuin AB kestopuu terassilaudoilla).

Huoltovapaa.

Ei irtoa tikkuja.

Valikoimasta löytyy myös puun värisiä komposiittilautoja, joita ei silmin erota komposiittilaudaksi.

Erittäin kestävä ja pitkäikäinen.

Ekologinen. RT kortti 38821, EN 113 Luokka 1 (korkein lahonkesto luokka).

Esteettisesti kaunis, leveys 195mm.

Kovuus vastaa kovapuun tasoa.

Huoltovapaata.

Huomio tämä

Pintakäsittele vasta seuraavana kesänä.

Käytä rungoissa RST-kiinnikkeitä.

Pintakäsittely hankalaa (pintakäsittelyaineet imeytyvät huonosti). Vaatii huolella tehdyn koolauksen, jotta pohja kestää yhtä pitkään kuin laudatkin. Toimitamme myös halutussa profiilissa. Vaihtoehtoina läpikäsitelty tai pintakäsitelty.
Mitat

Pituus: pituudet 0,3 metrin välein. Yleisin pituus 4,5 metriä. Pisimmät laudat 5,4m.

Leveys: 95, 120, 140, 170 ja 195mm.

Paksuus: 28, 33, 45mm.

 Terassilaudat 28 x 120/140/190. Pituus 4,88m. Leveys 136,2mm. Paksuus 23,9mm. Valikoimasta löytyy myös laiturilautaa: 4,88m, 139,7mm x 31,8mm.

Leveys 95mm, 125mm, 145mm, 195mm.

Paksuus 21 ja 29mm.

22x142mm, 22x95mm, 28x120mm, 34x145mm
Värit Ruskea, vihreä ja harmaa (valmiiksi pintakäsitelty). Harmaantuu sään vaikutuksesta nopeasti.

Laudoissa on pintakuvioina puun jäljitelmiä.

Laudoista löytyy 5 eri mallia ja värivaihtoehtoja on 2-6 / lautamalli.

Ilman pintakäsittelyä, sään vaikutuksesta muodostuu kaunis harmaan patina. Kebony teknologiakäsittely antaa täyteläisen tumman ruskean sävyn. Puun altistuessa säälle, siihen muodostuu luonnollinen hopean harmaa pinta.
Pintäkäsittely Voidaan pintakäsitellä halutun sävyiseksi, kun puu on kuivunut. Ei suositella pintakäsiteltäväksi. Ei tarvitse pintakäsitellä. Soveltuu pintakäsittelyyn erinomaisesti (myös petsaus). Käsittelyvapaa.
Huolto Pesu ja pintakäsittely tarvittaessa, pitävät puun kauniina ja miellyttävänä käyttää. Pesu miedolla pesuaineella tarvittaessa. Laudat eivät tarvitse jokavuotista huoltoa, mutta pesemällä (esim. painepesuri) laudat pysyvät siisteinä ja puhtaina. Säilyttää ominaisuudet ilman jokavuotista huoltoa. Kevyt pesu tai harjaus.
Ostopaikka Rakennustarvikeliikkeet ja puutavarakaupat. www.olotar.fi www.timbertech.fi www.novenberg.fi www.novenberg.fi
Neliöhinta noin 15-30€. noin 30€. noin 88€ – 171€. noin 90€. noin 90€.

 

Lisätietoja terassimateriaaleista

Kestopuu

Terassiopas Kestopuu

Kestopuu on painekyllästettyä puuta, jossa suoja-aine on tunkeutunut laholle alttiin pintapuukerroksen läpi. Suoja-aine on saatettu puuhun veden ja paineen avulla kyllästyssylinterissä.

Kotimainen kestopuu on turvallinen, kuparisuoloilla ja orgaanisilla tehoaineilla suojattu puutuote. Kestopuun raaka-aineena on kotimainen mänty.

 

Lehtikuusi

Terassinvalintaopas

Lehtikuusi on luonnon kestopuu. Sitä ei tarvitse painekyllästää, eikä muutenkaan käsitellä lahonkestävyyden parantamiseksi. Lahonkestoltaan lehtikuusen sydänpuu on AB luokan painekyllästetyn trallilaudan  veroista.  Lehtikuusen vaalea pintapuu ei ole sydänpuun veroista lahonkestoltaan ja sitä sisältävät laudat tulisikin käyttää kohteissa, joissa ei ole lahonkestovaatimusta. Suurinosa myynnissä olevasta lehtikuusesta on Siperiasta tullutta hitaasti kasvanutta lehtikuusta. Lehtikuusi imee huonosti pintakäsittelyaineita. Suositeltavaa onkin jättää se käsittelemättä ja antaa harmaantumisen tapahtua luonnollisesti.

Komposiitti

Terassinvalintaopas

Helppohoitoisuusvaatimus on tuonut markkinoille puu- ja muovisekoitteesta tehtyjä komposiittiterassi verhouslautoja. Lisäksi Komposiitti on myös ekologista, sillä usein tuotteeseen käytetty puumateriaali on kierrätettyä. (TimberTechin tuotteessa 100%:sti). Komposiittilautoja on puun pintakuviota jäljitteleviä ja ilman pintakuviointia olevia, valmistusmassan värisiä lautoja. Pintakuviolla olevista löytyy laaja värivaihtoehtovalikoima ja monesti ne ovat todella aidonnäköisiä. Komposiittilauta säilyttää alkuperäisen värinsä varsin hyvin ja siksi se on huoltovapaa pintakäsittelystä.

Accoya

Terassinvalintaopas

Umpipuu, joka on hankittu nopeasti kasvavista ja vastuullisesti hoidetuista metsistä, on täysin myrkytöntä ja tarjoaa jopa parhaat trooppiset jalopuut päihittävää mitanpitävyyttä ja kestävyyttä.
Puu, joka korvaa jatkuvasti vähenevät trooppiset jalopuut, käsitellyt puut ja huonommin kestävät materiaalit uusissa ja vanhoissa ulkokäyttökohteissa. Puu, joka toimii aiempaa parempana hiilidioksidinieluna pidennetyn elinkaarensa aikana ja jonka voi lopulta kierrättää turvallisesti. Kyseessä on Accoya®-puu: maailman johtava huipputeknologiaa edustava puu.

Kebony

Terassinvalintaopas

Kebony on ainut kestävä vaihtoehto trooppiselle kovapuulle, silloin kun kauneus ja käyttöominaisuudet ovat oleellisia. Norjassa kehitetty Kebony® teknologia on luonnonystävällinen patentoitu prosessi, joka parantaa kestävän pehmeän puun ominaisuuksia bio-pohjaisen nesteen avulla. Prosessi muuntaa puun soluseiniä pysyvästi antaen Kebonylle ensiluokkaisen kovan puun ominaisuudet ja täyteläisen ruskean sävyn.
Kebony sopii sisä- ja ulkokäyttöön. Altistuessaan auringolle ja vedelle Kebony saa kauniin hienostuneen hopeanharmaan patinan. Käyttöominaisuudet säilyvät ja kauneus korostuu.

Lähteet ja kuvat