Piharakentamisen aloittaminen

ViihtyisäPiha3.4.2014

Piharakentamista voidaan tehdä ympärivuoden, kunhan perustukset on vain tehty sulan maan aikana. Piharakentamisen avuksi voidaan teettää pihasuunnitelma varsinkin jos kyseessä on isot muutostyöt, tai kokonaan uusi piha. Piharakentamisen voi suorittaa itse omilla tai vuokrakoneilla tai sen voi teettää joko osittain tai kokonaan piharakentamisen ammattilaisilla. ViihtyisäPiha tuotekorteista löydät oman alueesi piharakentajat. Ennen piharakentamisen aloittamista tulee selvittää, mitä lupia pihatyöt tarvitsevat. Esimerkiksi puiden kaatamiseen, rakennusten pystyttämiseen tai aidan rakentamiseen voi tarvita toimenpide- tai rakennusluvan. Nämä asiat selviävät sen kunnan rakennusviranomaiselta, jossa piha sijaitsee.