Kunttapiha on näyttävä ja helppo valinta!

ViihtyisäPiha1.4.2014

Kuntta on varpukasvillisuuden peittämä metsänpohjamatto, jolla viimeistelet näyttävästi luonnonläheisen pihan pintoja. Kunttalevy koostuu mustikan, puolukan, kanervan ja variksenmarjan varvuista, sammalista sekä juurimatosta.

 

Kunttaopas (4)

 

Mistä ja millaisina paloina kunttani tulee?

Kuntta kasvaa luonnontuotteena Suomen metsissä. Se nostetaan alueilta, joille on tulossa päätehakkuu, eli metsänpohja tuhoutuisi joka tapauksessa. Siirrolla kuntta saakin uuden elämän kotipihaltasi.

Kuntta nostetaan maasta levyinä, joiden koko on 1m x 1,2m. Koska pala on kohtuullisen kokoinen, on asentaminen helppoa. Kunttalevy sisältää varvikon lisäksi pohjan sammalet ja 5–10 cm juuristokerroksen turpeineen.

Kuntan nostaminen on luvanvaraista toimintaa ja tilaajana olet oikeutettu näkemään kirjallisen todistuksen metsänomistajalta hankitusta luvasta.

 

Millaisen pohjan kuntta tarvitsee?

Kuntta tarvitsee hiekkapitoisen, happaman ja niukkaravinteisen pohjamaan. Huomiothan, että kasvualustan tulee olla rikkakasvitonta.

Suosittelemme asentamaan pohjamaan päälle ensin suodatinkankaan ja sen jälkeen 15cm hiekkaa (tai esim. kallioon luohituille pohjille 30cm hiekan ja turpeen seosta). Tämän päälle tulee kuntta, jonka juuristo on 5-10cm paksua. Valmiin pinnan korkotasoksi tulee siis 25-40cm, joka tulee ottaa huomioon suunnitteluvaiheessa.

 

Voinko asentaa kunttani itse?

Kyllä voit. Asennukseen on hyvä varata reippaita talkookavereita ja riittävästi aikaa. Kokemuksemme mukaan talkooporukka asentaa kunttaa 100-200 neliötä päivässä. Asentamisessa tärkeintä on limittää kunttalevyt tiiviisti toisiaan vasten ja aloittaa kastelu heti. Tarvittaessa kunttatiimi asentaa kuntan puolestasi. Kaksi ammattilaista asentaakin jopa 500 neliötä päivässä.

 

Miten pian pihani on valmis kuntan asentamisen jälkeen?

Kunttapiha näyttäää heti valmiilta asennuksen jälkeen, mutta kastelusta tulee huolehtia koko juurtumisvaiheen ajan.

 

Miten hoidan kunttaani?

Kuntta on hyvin helppohoitoinen, kunhan se on ensin saanut sopeutua uuteen kasvupaikkaansa. Heti asennuksen jälkeen on tärkeintä kastella kunttaa tarpeeksi. Pikku hiljaa kastelua voidaan vähentää ja juurruttuaan kuntta pärjää luontaisella kosteudella. Alussa kunttaa kannattaa kitkeä etenkin levyjen saumoista, ettei sinne pääse kasvamaan rikkakasvustoa. Kunttaa ei tule leikata, lannoittaa tai kalkita, vaan sen annetaan kasvaa luonnollisesti.

 

Kasvaako pihakuntassani marjoja?

Kyllä. Vaikka kuntta siirrettäisiin Kainuusta eteleään saakka, kasvaa siinä jatkossakin mustikoita sekä puolukoita.

 

Kunttaopas (6)

Teksti- ja kuvalähde: Minna Toivanen / Heikki Kela

www.metsapiha.fi www.suomenkunttapiha.fi